Fat Lizardilla oli ilo ja kunnia saada vieraaksi Suomen ensimmäinen olutsommelier, Maria Markus. Pitkän linjan olutammattilainen valitsi joulupöydän olutsuosikit Fat Lizardin valikoimasta panimon Topo Koskipään toiveesta.
Kansainväliseltäkin olutkentältä tuttu Maria Markus pistäytyi joulukuussa Fat Lizardin panimolla Espoossa, ja pyysimme häntä valitsemaan joulupöytään sopivimmat lisko-oluet.
Tummia, täyteläisiä ja mausteisia oluita vaaliva pohjoismainen jouluolutperinne ei Marian mielestä tue kovinkaan kattavasti erilaisten ruokien ja oluen sopivimpia makupareja. Siksi olutkatalogia lähdettiin testaamaan mahdollisimman useilla eri oluttyyleillä. Testiä varten Fat Lizard Taproomille katettiin perinteinen joulupöytä ravintola Haikaranpesän antimista. Kattava menyy piti sisällään kylmät alkukalat, salaatit, lihaisat kinkut ja leikkeleet sekä makeat jälkiruuat.
Maria Markuksen mielestä koko joulupöydän kattauksen saa periaatteessa vedettyä läpi yhdelläkin hyvällä oluella, mutta mitä enemmän vaihtoehtoja eri ruokalajeille on, sitä parempi.
Varsinkin kalojen kanssa olut kannattaa valita kevyemmästä ja vaaleammasta päästä. Sopiva valinta voisi olla vaikkapa rapsakka pils. Katkaravut tekevät poikkeuksen merenelävien aromikartalla, sillä niiden kanssa juomaksi sopii myös stout- tai porter-tyylinen tumma olut. Esimerkkinä Maria mainitsee brittikeittiön klassikon – osterit ja stout.
Vaaleat oluet sen sijaan jäävät jalkoihin, kun siirrytään tummempiin ja rasvaisempiin lihoihin. Tarjolla olleet kinkku, porsaankylki, paahtopaisti ja maksapaté löysivät parhaan kumppanin roisisti humaloiduista ipa-oluista.
Jos pitäisi vain yksi olut valita koko jouluaterialle, Maria Markus valitsisi karamellisen ipan tai lagerin. Liskovalikoimasta löytyykin moelmpien lajien edustajat – Suomen parhaaksi ipaksi valittu Splitty Westy DIPA sekä vienna lager -tyyliä edustava Lake Bodom Lager. Kauppavahvuisista ipoista lähimpänä optimia on All Out IPA.
Maukasta joulua!